Paelaausta (=bailausta) Savon malliin

Palvojani,

viikonloppuni siis vierahti juhlimisen merkeissä. Perjantaina olimme ystäväni Sannan kanssa paikallisessa juottolassa, jo edellisissä postauksissani hypettämässä Carnevalissa. Kuulin muuten hurjan huhun, että ajettaessa ysitietä ass-joen ohi kohtaa kyltin, jossa mainostetaan Suonenjoen kaupunginhotelli Carnevalia... Kuinka alas big shitymme voikaan oikein vajota ja miten paljon meitä asukkaita pitääkään nolata tuollaisilla kylteillä?

No, joka tapauksessa, olin uhkaillut Sannaa jo useaan otteeseen, ettei perjantai-ilta ole mikään vilkkain kaupunkimme viihdekeskuksessa. "Ei mikään vilkkain" oli vielä liian lievä ilmaus asialle. Kuvainnollisempi ja realistisempi olisi saattanut olla esimerkiksi 85% kuollut tai niin hiljainen, että viiden metrin päässä olevan naapuripyödän henkilöiden puheesta sai selvää. Odotin, että jossain vaiheessa ohi vierisi risupuska preeria-tuulen vinkunan saattelemana, kuin kunnon spagetti-westerneissä konsanaan.
Menimme kuitenkin anonyymien henkilöiden seuraan josta nautimme suunnattomasti heidän pohdiskellessaan toistona "Eikö tuo olekaan Boogie, onko se vale-Boogie"-juttuja liittyen kaupunginhotellimme pokeihin. Pitkitimme Carne-kärsimysnäytelmää yhteen, jolloin rappiotilasta tuli liian ylitsepääsemätön ja lähdimme nukkumaan.

Seuraavana aamuna herääminen 8.49 junaan Jyväskylään oli kuin joisi karvasta maljaa. Takanani oli jo yhden yön univelat ja korko sen kuin kasvoi. Päivä meni shoppaillessa ja upeaa opiskelija-cityä ihastellessa. Ostos-terapiasta mukaan lähtivät Glitterin alennus-korvikset, Gina Tricot'n huikean hinnakas 5€:n minihame ja muuta tilpehööriä.
 Sitten tein itsestäni taas melkein julkkiksen rikkomalla alkomahooli-pullon Jkl:n asemalle ja jouduin sietämään mummojen hyvin ilkeitä katseita, jotka varmasti haukkuivat minua nuorisorikolliseksi.. Minulla on varmasti ylläni sen aseman jonkinlainen kirous, sillä olen myös kaatunut siellä erään nuoren hepun päälle. Tai sitten minulla vain on se jokin.

Illalla löysimme Sannan kaverista oikean herrasmiehen, joka kuskasi meidät syömään ja tarjosi ruoat! Ihmeellistä! Ilta jatkui Omenahotellilla tapahtuneiden meikkien korjailun ja vaattteiden vaihdon jälkeen, kun jännitimme pääsyä k-20 Kharmaan. Olimme kuulleet, että erityisesti (nätit) naispuoliset henkilöt saattavat saada pokejen hyväksynnän, vaikka eivät ikäkriteerejä täyttäisikään. No, kun pokelle sitten henkkarit näytettyämme hymyilimme nätisti ja kerroimme tulleemme Kuopiosta asti, oli se tarpeeksi hyvä syy päästä sisään, JESS! Kharma oli sitä mitä odotimmekin; übercool. En halua nyt mainostaa liikaa, joten jos haluatte tietää lisää, käykää katsomassa paikan sivut.
Aluksi ihmettelimme, kun paikka oli täynnä juuri hameväkeä, eikä miehiä ollut kuin kourallinen, mutta illan vanhetessa alkoi molempia sukupuolia olla edustettuna. Nautimme hyvästä musiikista viipymällä tanssilattialla suurimman osan aikaa. Sitten teimme vikaliikkeen: lähdimme jatkamaan iltaa laajentuneella seurueella kehuttuun Pub Katseeseen... Joka oli hienoinen pettymys. Paikan ulkonäöstä tuli mieleen lähinnä adjektiivi 'räkälä' ja jokainen neliösentti oli tehokkaasti täytetty sekoilevalla ihmismassalla. Ainoa siisti asia oli tanssilavalla olleet kaksi tankoa, joista allekirjoittanut oli aivan liekeissä, ehkä vähän liiankin.. Sanotaan nyt vain, että niihin liittyi pyörähdys-incidentti, josta seurasi ruumiita. Mutta vahingosta viisastuneena tiedämme seuraavalla kerralla, minne ei kannata mennä.

Kun lähtö nukkumaan tapahtui joskus kolmelta ja hotellihuone piti luovuttaa samana aamuna 12, oli univelan määrä taas kasvussa. Viime yön noin yhdeksän tunnin uni ei riittänyt maksuksi, joten suuntaan varmaan tuossa ysin pintaan (eli puolen tunnin päästä) taas sängyn puolelle ja unien maailmaan. Tänä aamuna äikän preliin herääminen oli niin tuskallista, että edes yleisillä hygienia-vaatimuksilla ei ollut mitään vaikutusta minuun. En edes pessyt naamaa tai hampaita, nousin ylös, vaihdoin vaatteet, harjasin jopa hiukset ja lähdin skoleen. Mutta huomenna on vapaapäivä.. Jolloin ohjelmassa on lenkki ex-boyfriendin äidin kanssa, hurjaa, eikös?

Halusin vielä tähän loppuun lisätä biisin, jonka olen meinannut jo kauan liittää blogiini, mutta en ole löytänyt sopivaa aasinsiltaa. No, puhuimme lauantaina erään mieshenkilön kanssa suomen eri murteista ja minua pyydettiin ilmaisemaan asioita savoksi. En osaa sinällään puhua savoa, ellen ota sellaista läppä-ääntä ja roolia (=vanha savolainen ukko), enkä kokenut sitä sopivaksi moisessa tilanteessa. Mutta esitin keskustelukumppanilleni kuitenkin mielestäni hyvin yksinkertaisen kysymyksen: Miten sanotaan kaalikääryle savoksi? Joku saattaa muistaa kuulleensa tämän jutun kansanedustaja Markku Rossin suusta, mutta kyllähän sen yleissivistyskin jo kertoo, että sana vääntyy suussamme muotoon: "Kualikiäryle." Niin se taitaa olla, että Savo on meidän itäsuomalaisten lahja Suomelle ja Suomen lahja maailmalle. Siispä savolaista metal-musiikkia Teille, enjoy!