Jos jokin voi mennä pieleen, se menee pieleen

Rakkaat ihailijani,

miksi Murphyn laki on pitänyt keksiä? Jos minulla olisi aikakone, menisin takaisin jonnekin 1940-50-luvun tienoille ja kävisin antamassa kyseiselle jenkki-upseerille Lauran narukädestä. En tietenkään käyttäisi aikakonettani mihinkään höydylliseen, kuten estäisi Hiroshiman ydintuhoa tai muuta. Eip, litsarin läväyttäminen Murphylle on vain mielessäni..

Olen nimittäin niin katkera tämänpäiväisestä autoon liittyvästä tapauksesta. Uskokaa minua kun sanon tämän: kuunnelkaa intuitiotanne, varsinkin jos olette naisia, sillä naisenvaisto kertoo teille enemmän kuin Pekka Pouta voi koskaan säätiedotuksissaan paljastaa. Lähtekäämme tarinassamme liikkeelle eilisestä illasta, jolloin päätin laittautua kouluun oikein erikoisen kauniiksi, vetää päälle minihameen ja korkkarit ja kaikki. Tämä aamuna olin kuitenkin niin väsynyt, että resursseja tälläytymiselle ei juurikaan jäänyt. Myöhemmin päivällä vein ratsuni Golfin perhetutulle, Suonenjoen purkuosapalvelun autotohtori Hannulle. Ja tietysti odotin löytäväni paikalta Hannun, tuon leppoisan mukavan ja mutkattoman, reilut 50-v. vanhan, Cadillaceista innostuvan äijän. Vaan kuinkas yllätyinkään, kun astuin ovesta sisälle ja huomasin tsuumailevani Hannun poikaa, hottis-Teemua.

Mukava yllästyshän tämä, joku voisi ajatella. Mutta ei. Jos törmää puolituttuun hottikseen, jota ei ole nähnyt vuosiin ja jonka kuumuudesta ei edes ollut tietoinen, on se melkoinen shokki. Vielä pahempaan shokkitilaan johtaa, jos on täysin meikittä, erittäin väsyneen näköinen ja iho on vielä aamulla saanut jonkinlaisen allergisen reaktion ties mistä. Ja mikä pahinta, jos on pukeutunut muodottimiksi viruneisiin lökäreihin.
Oi MIKSI? Miksi en voinut kuunnella sisäistä ääntäni, joka selvästi yritti viestittää minulle jotain edellisenä iltana suosittelemalla minua laittautumaan edes vähän edustavammaksi.

Fiilistä ei yhtään paranna se, että huomikseksi suunniteltu Hunksien kuolaus-ilta Kuopion Grand Virtasessa peruuntui. No, ehkä tämä armoton ketutus tästä vielä häviää jonnekin, viimeistään silloin kun alan apaattisena tuijottamaan tv-ruudulta Gladiaattoria. Tuota brutaalin groteskia, mutta ah niin kaunista leffaa, joka saa allekirjoittaneen yleensä kummalliseen rauhallisuuden tilaan, jos mikään muu ei auta. Toimi muuten nimittäin ennen toista inssikertaa, jolloin kortti sitten vihdoin tuli, ja nyt ravaan metropolimme katuja uljaalla ratsullani.

Arrivederci!

Ps. Oh, kappas, on keskiviikko, sepäs sattui.