Rakkaat seuraajani,
hiljaisen kirjoituskauden (mutta ei hiljaisen ajanjakson) jälkeen aloitan rustaamalla hottismiehistä. Katsoimme Sailan kanssa viikonloppuna Renny Harlinin leffan Covenant tappaaksemme aikaa ja aivosoluja, vailla suurempia odotuksia kyseisestä filkasta. No okei, itse elokuvahan ei ollut kauhean kummoinen, mutta ne MIEHET... HRRRRGRRRLLLL. Luulen olevani rakastunut. Silmiemme edessä televiision kuvaruudulla esiteltiin kolme uutta ja yksi vanha seksybäk, sekä yksi söpöläinen esittämässä pahista. Saanko ylpeänä esitellä:
Steven Strait
Toby Hemingway
Taylor Kitsch
Chace Crawford
Sebastian Stan
Maailmassa näyttää olevan niin paljon komeita miähiä, että tällaiset heitä palvovat yksilöt tuntevat suurta ahdistusta. Kuinka ehdinkään koskaan jumaloimaan kaikkia tarpeeksi?
Erityisesti Taylor Kitsch saa kuolani virtaamaan ja rakkaudennesteeni kuohumaan. Kuinka noin täydellisiä miehiä voikaan olla olemassa; kuvista selviää, että Taylorilla on loisteliaasti muotoutunut sixpäkki, upeasti kehittyneet lihakset, hohtavan kauniit pitkät hiukset, mesmeroivat vihreät silmät, maskuliinisen möreä ja matala ääni... Mutta kuten Sailan kanssa saimme karvaasti huomata: täydellisiä miehiä ei olekaan olemassa. Kuulostaako Taylor Kitsch teistäkin upeaakin upeammalta? Katsokaas tätä kuvaa:
Ja sitten, katsokaa uudestaan ja tarkemmin:
...MITÄ TUON JUMALAISEN MIEHEN KAINALOSSA ON?! Ei kai se voi... Voiko se olla naisen pyhimmistä pyhin, la kirkkovené? MIKSI?! Tuollainen kauhea asia tuollaisessa kauniissa ihmisen pohjassa. Taivaan Isä on selvästi tässä kohtaa tehnyt valmistusvirheen ja samalla hän on todistanut meille yhden järkyttävän elämän faktan: täydellisyyttä, täydellisiä ihmisiä ei ole olemassakaan. Jopa sellaisilta vaikuttavilla on hirveitä, kuvottavia virheitä jossain päin olemustaan, vaikka ne olisikin tässä tapauksessa helppo piilottaa paidan hihan alle...
Kiitos Iso J., että sait minut taas nöyrtymään edessäsi.
Mutta nyt kaikki, menkää kotiinne siitä pyhittämään uhrialttareita palvomillenne (epä)täydellisille uroille, minä lähden Tanmpereelle!
Tein ajan kuluksi testejä, tässä yksi saamistani intressanteista vastauksista:
Your Fashion Style is Playful
You love fashion, but unlike most fashionable folks, you're no snob or label lover.
In fact, the thing you like most about fashion is being able to try on different looks. You're very eclectic.
You are the type to mix and match interesting items. You'll wear something designer with something discount. Or you'll sport something classic with something vintage.
You truly believe that fashion should be fun. And you're having a lot of fun breaking all of the rules.
On olemassa asioita, joita pieni yksin suuressa maailmassa kamppaileva ihminen ei vain pysty käsittämään. Kuten: Miksi keskiviikko-aamuni tuntuvat aina menevän auttamattoman pieleen? Mikä niissä keskiviikoissa on? Ennen keskiviikko oli mun lempi päivä, mutta nyt mun on melkein pakko muuttaa mielipidettäni.
Miten voi selvitä enää hengissä, jos jokainen keskiviikko alkaa aina yhtä julmasti? Olisin ollut taas tänä aamuna ajoissa koulussa, mutta sitten.. Lumi, kaunis lumi jota niin rakastan, petti minut. Eikä sydänparkani pysty hyväksymään sitä. Ihanainen lumi, joka niin nättinä ja puhtaana peittää kaiken lian alleen ja kimmeltää auringonpaisteessa häikäisevämmin kuin Harry Winstonin prinsessa-hiotut timantit. Mutta tänä aamuna se oli pakkauttunut märäksi ja painavaksi autoni Golfin kodin, konehallin oven eteen tukkien pakotien, eikä mailla halmeilla näkynyt prinssiä pelastamassa neitoa pulasta, juuri kun häntä olisi kipeimmin tarvittu. Joten, eihän siinä auttanut muu kuin kipittää navettaan, pyytää lomittajaa apuun mättämään lumia ja myöhästyä tunnilta niin pahasti, että sinne ei kannattanut enää edes ilmantua.
On myös hassu - niin hassu, että täytyy oikein käpretyä tuohon maahan ja nauraa niin perkeleesti, että leuat jäävät jumiin ja ei saa happea - sattuma, että juuri tänä aamuna kaikista aamuista isän piti lähteä mersullaan kylille, ennen kuin tämä neiti oli saanut edes revittyä itsensä pois kauneusuniensa satumaasta löytämään lumi-katastrofin. Pitäisiköhän jatkossa turvautua kirjaimelliseen hevosvoimaan ja ostaa koni, jolla köpötellä aamulla skoleen? Sen kanssa ei luultavastí olisi samanlaisia ongelmia...
En siltikään ymmärrä miksi näin suuria vääryyksiä voi tapahtua näin tiheään. Minulle, joka olen niitä harvoja suomalaisia, jotka eivät valita kun sataa lunta ja tulee talvi ja on kylmä. No alright, saatan joskus huomauttaa ikävällä äänensävyllä, että täällä on hieman viluista, mutta tällainenkin asennevamma saataisiin pois minusta, jos koulu voisi joskus laittaa lämmityksen päälle. Mutta silti!! Voi miksi lumi, miksi?
Ja nyt jatkakaamme loistavaa aamua menemällä yhteiskuntaopin toiselle tunnille.. Toivottavasti kukaan ei kysy minulta selitystä myöhästymiseen, koska uskoisiko kukaan kuitenkaan näin sokaisevan loistavaa tuuria?
Ensin Jumala loi miehen.. Ja sitten tuli Mitch Hewer ja esitti Maxxieta Skinsissä ja ketkutti tanssin pyörteissä kaunista kroppaansa niin pirun komiasti kuin sitä on mahdollista ketkuttaa. Siitä tribuuttina Maxxien (= jumalainen Mitch Hewer) huoneeni lattian kuolalammikoksi muuttavat koreografiat.
Ja koska joku nakkiaivo-runkkari ei halua jakaa tätä sydämen rytmihäiröitä aiheuttavaa kokemusta muun maailman kanssa, kuten minä haluan, en pysty laittamaan viideoita tähän postaukseen ja tyydyn aataminaikuisten linkkien käyttöön. Mutta kaikki jotka haluatte todella kokea mieskauneutta, suosittelen lämmöllä. ;)
Olin varma, että parin hyvän päivän putkestani on seurattava jotain pahaa, jotta maailmassa säilyisi kauhun tapapaino. Jinxasin siis (eli koputtelin puisia pöytiä ja seiniä) ja seurauksena oli Karmean v-mäinen Keskiviikko. Tässä vaiheessa päivää toisinsanoen aamu, sillä keskiviikkoa on vielä upsat 10 tuntia jäljellä.. Maailman suuria miksi-kysymyksiä: Miksi hyviä päiviä pitää seurata tosi huono päivä? Eikö se riitä, että seuraavat päivät olisivat ihan siedettävää luokkaa, onko niitten pakko olla täysin perseestä?? MIKSI?
Kauhean v-mäisen Keskiviikon aamu oli murhaavan julma. Heräsin kerrankin tarpeeksi ajoissa, jotta olisin ehtinyt hoitaa aamupuuhat huolella ja rauhassa. Mutta kun pestyäni nassuni menin laittamaan autoa lämmittimeen konehallille, n. 20 metrin päähän, auton ja piuhan väliin jäi n. 1.5 senttiä tyhjää. 1.5 SENTTIÄ!!! Eikä tämä aamuisin aina yhtä pirteä peipponen tietenkään ottanut auton avaimia mukaan, joten kiroilupyrähdyksen jälkeen ainoa vaihtoehto oli antaa autolleni kovat ohjeet: "Sinä sitten käynnistyt runkkari!"
Tassutin siis pakastin-kylmässä aamussa takaisin sisälle syömään perusaamiaistani, mysliä ja jukurttia. Vasta vähän aikaa sitten sain neronleimauksen, että säästää aikaa, jos syö ja meikkaa samalla. Joten kun vein myslin huoneeseeni ja iskin sen piirongin päälle alottaen meikkailut, oli Karmean v-mäisen Keskiviikon kirouksen seuraksena se, että myslit kippasivat 1) alusvaatelaatikkoon 2) lattialle 3) Hugh Hefner-pyjaman housuille 4) aamutakille ja tunkivat kaikkiin maailman mahdollisiin reikiin (eli lattialankkujen rakoihin). Huoh. Kun sitten raivopäissäni ja kovalla tohinalla lähdin hakemaan uutta myslikuppia alhaalta, niin totta kai sen piti pudota tuhannen p*llun päreiksi lattialle. ARGH! Koska en kiireyttäni/laiskuuttani/viitseliäisyyttäni kaivanut oikeaa imuria esiin, yritin parhaani mukaan siivota jälkiäni sellaisella pienellä säälittävällä Pelican-rikkaimurilla (jonka Veli-Mikko on nimennyt muistaakseni strutsi-imuriksi), joka ei edes vetänyt. Sitten sitä oltiin myöhässä taas vaihteeksi joka paikasta ja kouluun köröttäessäni eteen sattui vielä kaiken hyvän lisäksi auraustraktori, jonka huippuvauhti alamäessä myötätuuleen oli n. 20km/h. JESS!
Päivää ei ole yhtään piristänyt se, että ruokatunnilla kulinaristisen hienostuneita makuhermojamme kutkuteltiin koulun omalla erikoisella kurmee-ruualla, josta emme saakaan nauttia kuin noin kerran viikossa: kissanruualla!! Tupla JESS. Tuo lumoava makuelämys, jota myös kissannötkötiksikin (harvinaisen vaikea sana muuten) kuulee kutsuttavan, on oikealta nimeltään palapaisti - toiselta nimeltään shokeeraava järkytys- ja siinä suussa sulavan maun antavat räkäklimpin oloiset, hyvin laadukkaat lihapalat yhdistettynä usein kumimaisiin perunoihin. MMMMMMM.
Koulumme käsitys herkullisesta, ravitsevasta ruuasta tuomaan voimaa lukiolaisten rankkaan arkeen:
Odotan innolla mitä kaikkia uusia yllätyksiä tämä loistava päivä vielä tuokaan tielleni. Ohjelmassa tänään olisivat vielä jooga (hieno avautuva mahdollisuus taittaa niskansa/reväyttää paikkansa) ja Slumdog Millionaire Laura V:n kanssa ass-joen hulppeassa, Hollywoodin Kodak-teatterin luokkaa olevassa leffateatterissa (toivottavasti penkkien siisteys ja filkkatsysteemien toimivuus on tarkastettu, koska minähän en turhasta maksa!). Jääkäämme siis innolla odottamaan, mitä kauhean kamalaa ehtiikään vielä tapahtua, ennen kuin kello lyö 12 ja urhea ratsuni Golf muuttu suureksi kurpitsavaunuksi...
Tiedättekö, mikä on tämän tytön kohdalla resepti täydelliselle sunnuntaille? No, se koostuu... Etanoista, sammakoista. koiranhännän tupsukoista. Upsista! Se taisikin olla se resepti, millä tehdään pieniä poikia (tai siis se resepti, joka toisin sanoen lähetetään ahkerille haikaroille, jotta nuo jylhät linnut toimittaisivat nyytin perille). Täydelliselle sunnuntailleni (8.10.) loi pohjustaa upea launtai-sunnuntai välisenä yönä vietetty "siskot diskoon!"-tanssispurtti paikallisessa juottolassa, yhdistettynä parhaan ystävän + muutaman tutun seuraan. Sunnuntaihin sisältyi myös pitkään nukkuminen ja täten edellisenä yönä menetettyjen voimien kerääminen. Kivaa lisää päivälle antoi 11 kilometrin mittainen ajolenkki takaisin lepakkopaikkaan, eli kotitilalleni H-mäelle (ajaminen voi oikeasti olla todella mukava ja antoisa kokemus, riippuen toki keliolosuhteista).
Päivä sujui leppoisasti syöden isäni tekemää (=lämmittämää) ruokaa, johon valmistin lisäksi herrrrrkullista salaattia (jäävuorisalaattia, kurkkua, tomaattia, salaattijuustoa (=halpisfetaa), aurinkokuivattuja tomaatteja ja paahdettua sibulbia). Nautin tuota jumalten ruokaa katsellen lempisarjaani, Kinkkuelämää ja sokerina päälle maiskuttelin vaniljajäätelöä lempikeksieni (suklaakaurakeksit) kera. Loppuillan sain tehdä lempi nörtteily-puuhaani, eli käpertyä mukavasti nojikseen ja lukea kirjoja - Katie Pricen hyvin huono "hömppäromaani" (joka olisi soveltuvampaa vessapaperiksi) Angel in English ja Anne Ricen kiintoisa ja kulttimaineinen Interview with the Vampire in English also. Ja aikaa riitti vaikka mihin, koska olin fiksuna ja kilttinä tyttönä tehnyt läksyjä jo valmiiksi perjantaina, jotta lauantai ja sunnuntai jäisivät nautiskelulle.
Täydellistä sunnuntaitani ainoa uhkaava tekijä (ainakin tässä vaiheessa muistini mukaan) oli pakastimeen vähän aikaa sitten ostamieni suklaa-minttu ja suklaa-banaani jäätelöjen mystinen katoamistapaus.
Täydellistä sunnuntaita seurasi Melko kelpo Maanantai ja Täyteläisen söpö Tiistai. Ehdin käydä tänään lenkillä, ennen kuin pimeä laskeutuisi tänne korpikuusten keskelle, koulun aikaisen loppumisajankohdan ansiosta ja nauttia pumpulituppomaisesta ah niin kauniista lumisateesta. Tätä puhtaanvalkeaa taivaalta satavaa kylmää tavaraa pääsin tutkimaan lähemmin kun vedin lenkilläni tyylikkäästi flipat. Todistajina hienolle hetkelleni olivat metsän iloiset asukit, kurret ja ilvekset. Jäin ärsytyspäissäni tielle makaamaan ja jos jostain suunnasta olisi tullut auto, olisivat he varmaan a) ajaneet päälleni b) luulleet ajaneen päälleni. Joka tapauksessa päivän olisi lopullisen täydellisyyden huippuunsa nostanut miljoona vahingonkorvaukset ja niistä seurannut parantumismatka Thaimaaseen. Mutta en saane valittaa, kuuluihan Täyteläisen söpöön Tiistaihin sentään mm. pari Kinkkuelämän jaksoa ja pyttipannua koulussa ällöttävän kalan sijaan...
Jo edesmenneen viikon 44 itseoikeutettu uroo oli Daniel Radcliffe, koska:
Daniel on hottis
Daniel on kaunis nimi
Danielilla on mukavat pistävänsiniset silmät ja sänki
On ollut hauska katsoa Danielin kehitystä pojasta mieheksi
Aivan sattumalta aloin eräällä psykan tunnilla hinkuttaa sormellani Danielin Harry Potter-kuvaa
Tämän viikon (45) uroon titteliä kantaa ylpeänä Simon Baker. Löysin hänet uudestaan katsoessani sunnuntaina Mentalistin nauhalta, koska minut julmasti pakotettiin katsomaan puhe-englannin tuntia varten TV:stä muutakin kuin tavanomaisen Kinkkuelämän. Toki tunnustin edellä mainitun näyttelijän charmin, karisman ja näihin päiviin asti säilyneen poikamaisen veikeän ulkonäön jo katsellessani Paholainen pukeutuu Pradaan-elokuvan aikapäiviä sitten. Mutta nyt se on vahvistettu: Simon Baker on virallinen hottis-uroo! Taas yksi lahja meille, jotka osaamme arvostaa mieskomeutta.
Olin viikonlopun hoitamassa lapsosia Hankasalmella. Lapset on helmiä, niillä on niin oudot jutut, että ei niille lopulta osaa tehdä muuta kuin nauraa. Silloinkin kun lapset väittää vastaan ja ämpyilee, niin mua alkaa ainakin vaan naurattaa, kun se juttu on niille niin tärkeä ja suuri. Miten voi olla vakavana kun Markus, n. 2,5 vee selittää ihan tosissaan, että saa juoda kynsilakanpoistoainetta, koska äiti on sanonut niin?
Kun on lasten kanssa, unohtaa kaikki tyhmät aikuisten jutut ja voi itsekin käyttäytyä kuin lapsi, esim. pelata karttua ja saada angsteja kun jää koko ajan, koska ei osaa muiden pelaajien nimiä. Suosittelen siis!
Pääsin myös sunnuntaina lepuuttamaan shoppailuhermojani Jyväskylän Prismaan ja Citymarkettiin. Mukaan tarttuivat kauan kaivatut mustat hapsubuutsit, lasten niittivyö (joka menee vyötärölle) ja iso hempeänvaaleanpunainen Kaffen paita, joka kelpuutetaan vaikkapa baarimekoksi, kun siihen yhdistetään musta patella-vyö.. Tosin ehkä mekon lyhyyden vuoksi mukaan pitää liittää minisortsit. Lisäksi ostin eräältä pikkutytöltä (kyllä tälle kyseiselle tytölle jäi vielä muitakin vaatteita, ällös huoliko!) kesästä asti himoitsemani tunikan/minimekon, jonka sain ilmi olevan Joseffsonilta. JESS! Olen nyt siis kahden kauan katselemani materian ylpeä omistaja.
Sitä edeltävänä viikonloppuna vajosin jonnekin hyvin alas, kun kulutin aikaani katselemalla Ricky Martinin musaviideoita. No ei, biisithän ovat sinänsä ihan kelpo kuunneltavaa ja niiden tahtiin olisi makkeeta tanssahdella lattarin pyörteitä. Viideot ovat sitten turhan ysäriä hienostuneille makunystyröilleni. Mutta Ricky Martin... Voi miksi, miksi ihmisten pitää vanhentua ja menettää syötävä ulkonäkönsä? Paitsi odottakaas... Tarkastin herra googlesta, eikä Ricky ole ruma näky vieläkään, mutta silmääni miellytti enemmän se Ricky "nätti poeka" Martin. Mitä, mitä yritätte sanoa minulle herra google...? ONKO RICKY MARTIN GAY?! (Yllätys!)
Koko Rickyilyhän lähti siitä, kun kuuntelin pitkästä aikaa yhtä niistä biiseistä jotka on mulle tosi "turn on". Ja biisihän on Ricky Martinin (ft. Ameria ft. Fat Joe) I don't care. Se ajoittuu takaisin niihin kaukaisiin yläaste-aikoihin, kun olin potkukelkkavaras. Toinen moinen on Santana ft. Everlast - Put your lighst on, vielä suuremmissa määrin kuin tuo Rickyn kipale. Tää biisi on just niitä sellaisia, joiden sanotaan menevän suoraan ihon alle ja luihin ja ytimiin. Ottakaas pieni hetki ja kuvitelkaa tää: Minä (no jos välttämättä haluatte voitte kuvitella myös itsenne), punainen selästä avonainen mekko, tyhjä tanssilattia, hottismies, tämä biisi, tunnelmalliset valot + sensuelli lattaritanssi = toimiva yhdistelmä! JESS.
Näihin sensuelleihin tunnelmiin lopetan riipusteluni tämän.
Ricky Martin ft. Amerie ft. Fat Joe - I don't care
Olipas taas maailman vääryydet tapetilla ja kuuma kissa pöydällä (ei tietenkään kirjaimellisesti sentään, brr), kun puimme Katin kanssa ruokiksella suuria epäoikeudenmukaisuuksia yhteisössämme. Juttuhan lähti siitä, että jäätelöä fanittavien kuluttajien iloksi suklaa-minttu-jäätelö on n. 1.23€ S-marketissa, eli osulassa, kuten fiksu ja filmaattinen veljeni asian ilmaisee. Mutta aina eivät ai skriim-ihmisten asiat ole olleet yhtä hilpeässä tilassa.
Muistan joku aika sitten käyneeni kaupassa ystäväni Saiqn kanssa, enkä löytänyt pakastehyllystä SUKLAAjäätelöä. Siis sehän on yksi pyhän jäätelökolminaisuuden peruspilareista, jonka muita jäseniä ovat vanilja ja mansikka. Kun lähdin hakemaan apua ongelmaani (hmm, tuo kuulosti nyt jotenkin hassulta) kaupan tädeiltä, sain osakseni kieroja katseita ja kummastelevia "Mitä, et löydä suklaajäätelöä?"-kommentteja. Kun tulimme asianomaisten kanssa rikospaikalle, eivät hekään häpeäkseen löytäneet kyseistä jäätelöbrändiä. MITÄ MAAILMALLE ON TAPAHTUMASSA?!?!?! Ass-joen ass-market laajenti toimintaansa hiljattain, jotta kauppaan saataisiin mm. lisää uusia tuotteita. Kuka haluaa Suomen mansikkapääkaupungin kauppaan toiselta puolelta maailmaa lennätettyjä pakastekuivattuja mansikanviipaleita, jos sen kustannuksella joudutaan luopumaan elämän perusehdoista, kuten suklaajäätelöstä? Olen kuluttajana lievässä shokkitilassa (hengitän paperipussiin) ja aion aloittaa tästä vielä kansanliikkeen, saatamme joutua jopa turvautumaan kansalaistottelemattomuuten. Kun keksin sotasuunnitelman suklaajäätelö-ihmisten oikeuksien takaisin tuomisesta, olette heti ensimmäisiä joita informoin siitä! Ensimmäisenä vaihtoehtona listalla olisi pikaliimalla kiinnittyminen S-marketin oviin ja näin hiljainen, kenties vaatteeton mielenosoitus. Mutta strategiani tarvitsevat vielä hiukkasen hienosäätöä. Ehkä otan jopa yhteyttä Suomen maapuolustusvoimiin ja kysyn heiltä neuvoa.
Hui. Minua peloittaa. Oon pitkästä aikaa yksin kotona ja mun parvekkeelta - joka on tuossa ikkunan takana! - kuului äsken jotain tosi hämärää kolinaa ja rapinaa. Jos mä olisin rohkee, niin avaisin oven, iskisin valot päälle ja kattoisin, mikä siel on meno. Mut kun ne valotkin tulee tosta ulkopuolelta, niin en uskalla. Joten mun ratkaisu oli iskee pimennysverho ikkunaan ja pistää popit kovemmalle. Jos tää olisi kauhuleffa, niin mitä tapahtuisi seuraavaksi? Verinen käsi läiskähtäis tohon ikkunaan. Tai sit kiiluvanpunaiset silmät alkais tuijottaa mua.. Mutta mulla on ikkunassa verho, ÄÄHÄÄÄ, olen siis turvassa. : D
Se on tämä lähestyvä Halloweenin aika selvästi.. Niin, siis huomenna aikaistetut Halloween-partyt ja mä oon lupautunut (vapaaehtoisesti) kuskiksi. Oikeastaan oon aika innostunut! x) Testasin vähän tänään tuolla kylätiellä koulusta ajaessani "mun tyttöni", Golfin, bassoja niin loistavalla popitusbiisillä, kuin Solid Base - Prison wall. Tuo on muuten vappu 2009 tunnusbiisi. Mutta oli aika läppä, ei kuulunu ite biisistä mitään, vaan se TUMTUMTUM sieltä takaa ja korvat tuntu liukenevan johonkin.
Solid Base - Prison Wall
Mä muuten yks päivä ajelin kylillä ja en ees kuunnellu mitään Bass Boom-biisiä tai mitään, mutta silti nuorten kollien päät käänty kattoo, että mikäs amis se sieltä tulla tömistelee. Hävettää hienoisesti. Huomenna voi kyllä leikkiä sitten kunnolla amista. On se hyvä kun tämmöiset viisaat, kauniit, upeat ja kaikin puolin loistavat lukioleidit yrittää epätoivoisesti kuulua alempaan kastiin.. Tuli mieleen jotenkin Cry Baby, jossa vastakkain olivat Squares -ja Drapes-jengit. No ei toki, mä oikeesti arvostan semmosia ihmisiä, jotka hommaa itelleen kunnon ammatin. ..Koska mä en ole sellainen, enemmänkin tyyliin: "When I grow up / I wanna be famous, I wanna be a star / I wanna be in movies."
Pusscat Dolls - When I grow up
Huomenna tanssitaan niin hulluna, että Aira Samulinin tekarit putoo, kun sen leuka loksahtaa auki sillei: "Mitä mitä, ketä tää posse on?" JESS! Viimeisistä kunnon tanssi-spurteista onkin... Viisi päivää! OMF! Lupasin muuten isoveljelleni Veli-Mikolle vetää Lady Gagan Poker facet, siis ne aivan faaabulous tanssikoreografiat. Oon tsuumannu sitä viideota vaikka kuinka, kyllä mä kohta ne osaan.
Katoin tänään muuten Ganesin. Olipas hurja leffa. Se Eero Milonoff veti sen roolin tosi söpösti., jos niin voi sanoo. x) Sillä Remulla oli ihan ihme juttuja, harmi ettei sitä käsistä löydy netistä, siteeraisin sitä muuten tässä. Pitää jostain hankkia ne. Mutta anyways, kun katselin sitä, huomasin yhtäkkiä.. Olavi Uusivirran aivan uusin silmin. :o Oon tosi järkyttyny, koska mä tiedän joitain tosi, umm, ei niin mun mieleen olevia ihmisiä, jotka fanittaa Olavi Uusivirtaa. Joten mä aina ajattelin, että en voi ite tunnustautua sen ihailijaksi, koska se ois tosi uncüül. Mutta.. On se kyllä hirveen söpö. : D Sen takia mä ajattelin julistaa Olavin tän viikon hottikseksi, jotta kaikki muutkin tajuais sen söpöyden.
Tuli muuten mieleen I will stay ja YA:n discot. : D Olipas ne kovaa aikaa, oltiin kaikki niin hirveitä rakkareita ja pähkinävarkaita. (Huom! Minä ja pari anonyymina pysyttelevää henkilöä olemme vastuussa potkukelkan varastamisesta.) Ja sit tuli mieleen, että soittaakohan ne Halloween-bileissä Thrilleriä? Sopis jotenkin henkeen. Vois kattoo, muistaako vielä Wanhojen oman tanssin liikkeistä mitään (minä ja Maiju suunniteltiin se!!).
Sainpas hullun sätkyn, kun kännykkään tuli viesti.
Huomenna ois muuten hirvipeijaiset. Kaikille tiedoksi, jotka ei ymmärrä, mitä tuo loistava sana käsittää: Hirvipeijaiset on sellainen tapahtuma, johon hirvenmetsästysseuran jäsenet kokoontuu syömään hirvenlihaa. : D Aika hurjaa. Faija pitää siellä puheen, koska se on sen seuran pj, joten mietin, että pitäisiköhän mennä ihan solidaarisuudesta sinne eka syömään ja kuuntelee puhetta, sitten vasta ameilemaan. Hmm.. Dilemma. No, ilmainen ruoka on kyllä aika kova juttu. We'll see.
Nyt mun pitää lähtee hinnoittelee kirpparille menevii kamoi. Hehee, teen rahaa. Mitenkäs se meidän yhteiskuntaopin ope tänään sanoikaan? "Yrittäjän pitää osata myydä itseään." Eihän siinä sitten, kyläl nähään kun ostatte multa "palveluita"! ;)
Kaikki haluu jotain, aina jotain lisää, kovaa ja korkeammalle. Mä ainakin. Mutta tällä hetkellä, jos pitäisi priorisoida, niin mä haluun kolmannen reiän... (Korvaani!) EHHEH, got you! Mun huumorintaju on niin loistava ja pettämätön. Mutta niin, haluan ottaa kolmannen korvareiän mitä pikimmiten. Tai oikeastaan se olisi jo neljäs, koska mulla on myös tragus... Tää idea lähti siitä, kun mun rakas pieni serkkuni Veera 7v., antoi mulle lahjaksi yhden ainoan, parittoman "timantti"korviksen, jonka hän oli löytänyt uimahallista. Voi noi lasten lahjat on niin säälittäviä.. Ja nyt siis haluan pitää sitä korvista mittavien desinfiointioperaatioiden jälkeen.
Mutta mua vähän kammottaa, kun rakas enoni Elvis ja hänen vaimonsa Mary (a.k.a Eelis & Meeri) pelotteli mua, että ne voi osua lävistäessä johonkin akupunktiopisteeseen tai vastaavaan. Hui. Entä jos se tyyppi ampuu sen reiän ja yhtäkkiä mun päässä alkaa kuulua semmosta ininää (samanlaista kuin jos joku räjäyttää pommin sun korvan juuressa), mä kilahdan täysin ja seuraavassa hetkessä tajuavan herääväni Hong Kongista kolme vuotta myöhemmin ja paljastun maailman menestyneimmäksi ja metsästetyimmäksi palkkamurhaajaksi, joka on nirrinyt jenkkilän varmaan kautta aikain onnistuneimman ex-presidentin, George W. Bushin, tai jotain. Hmm.. Tää on täysin realistista, Aliaksessakin, siinä tv-sarjassa, kävi joskus näin. Tosin se nainen oli jo valmiiksi salainen agentti joka joutui joko vangiksi tai killumaan radioaktiiviseen nesteeseen.
Sen lisäksi mä haluan mansikanvaaleat hiukset. No, se on onneksi ihan helppoa. Tosin.. Mä oon lukenut jostain, että hiusväreistä imeytyy jotain myrkkyjä päänahkaan ja aivoihin tai jotain.. Mut eikös siinä oo se pääkallo välissä? : D Jees. Totta kai mä haluan kaikkea muutakin. Laukkuja, kenkiä, vaatteita, hottiksia, aikaa, unta, että tulisi talvi jo... Mutta samalla sitä huomaa, miten vähällä tulee oikeasti toimeen. Talvi tulee kohta, samoin joulu! Pitää alkaa jo vähän hahmottelee pukille toivomuslistaa, siitä tulee tänä vuonna piiiiitkä, koska oon ollu niin kiltti. ;) "Hyvä pukki, haluaisin Sinkkuelämää DVD-boksin, kaikkein isoimmasta paketista voisi löytyä Hunksien Matias, joka pitäisi minulle yksityisesityksen (okei, jos oikein nätisti pyydätte, saatte tulla mukaan katsomaan esitystä - paitsi Helka ja Kati joille olen ikuisesti katkera niistä valokuvista), sen lisäksi lentoliput New Yorkiin ja Lontooseen eivät haittaisi.."
Okei, okei, priorisointia! Kaikkein eniten haluaisin nähdä ihania frendejäni. ;) Perjantaina on btw Halloween-bileet (hieman aikaistetusti) Carnessa, kaikki frendit sinne isolla possella bailaa!
Siel nähdään (ja koulussakin varmasti, ellei tulla kaikki sokeiksi, mutta silloin vaan törmäillään).
PS. Seuraava biisi kertoo ehkä sen kaikkein tärkeimmän, mitä kannattaa haluta: "I don't want to be anything other than me."
Istahdin eilen koneelle tarkoituksena perustaa blogi ja niinhän siinä vain kävi, että jotain sain aikaiseksi. Tänään hyppytunnilla (kun tarkoituksena oli lukea psykaa) sain sitten Suvin avustuksella sen näyttämään juuri siltä, miltä halusinkin, eli minulta. Nyt kaikki voitte lukee mun viisauksia, eikös ookin uppsaa? JESS.